The Hakuammuntaa

 

Alussa luotiin kuvajournalismi, toisena päivänä valmistui keltainen media. Neljäntenä päivänä ei ollut muuta totuutta kuin lukijan kuva. Viidentenä päivänä kuvaaja lepäsi. Kuudentena häntä ei enää tarvittu. Sen pituinen oli kuvaajan se.

Kaikki kuvat on kuvattu reissun aikana, jälkikäsittelynä tekniikan ja jaksamisen puutteen vuoksi pelkkä koon muuttaminen sopivammaksi teidän nassujen nettiyhteydelle...

 

Pimeää asiaa retken edistymisestä. Jotta totuus ei unohtuisi, on tarinan tueksi esitettävä myös kuvia. Pahoittelen kuvien matalaa julkaisukynnystä, on kuitenkin selvää ettei ihan joka paikkaan riitä käsiä ja liikkuvasta autosta on joskus hankalaa kuvata.

 

The Aloitus

 

Auto täynnä roinaa - pää täynnä ideoita lähdemme haistamaan suomen poikkileikkausta suunnaten kohti helsinkiä. Lohjan korvilla alkaa läppäristä loppua virta, joten otamme hetken tauon kytkeäksemme mobiilivirtalähteen peräluukusta.

 

TheParkki

The Helsinki

 

Sanomattakin selvää...

 Pressanlinna

 

Ja matka jatkuu loviisaan...

 

Ydinvoimalan löytäminen suuren ja mahtavan Google mapsin kanssa saattaa olla erittäin tuskallista. Kuitenkin, oikea tie löytyi ja nyt odotellaan vain sen kaiken näkemistä. Saattaa olla mahtavaa, säteileeköhän pollani kovempaa tuon kokemuksen jälkeen, vai alkaako ainoastaan valotusmittari kusemaan, se jää nähtäväksi. Käytiin katsastamassa linnoituksia loviisan keskustassa myös, kuvaa tulee kunhan 3g siintää puhelimen horisontissa.

 

Loviisan kirkkoa sekä linnoituksia

The Exploraattorit

 

 

Eppu Normaali - Suomi ilmiö

 

The Kahvinkeittäjä

Reissun ensimmäinen kunnon valossa otettu kuva kotkasta. Huomaa kahvinkeittäjän apea ilme, kaikki alkoi siitä kun sinolia loiskui peukalolle. Siitä sitten poltin peukalon kuumassa keittimessä (syttyyhän se, kun oikein koittaa) ja työnsin sormen suuhun, kyllä denaturointi on mainio keksintö...

Maisemat kelpasi myös kahvia keittäessä Kotkassa, korsun kupeessa

 

Ja seuraavaan tarinaan >>